25.08.2021
Näköalapaikka perintätyön kehitykseen
Arvostan Intrumilla saamaani koulutusta, hyvää työterveyttä ja työetuja sekä tätä kulttuuria; meillä on hyvä meininki ja johto on meistä ja jaksamisestamme kiinnostunut. Minulla on työuraa jäljellä alle viisi vuotta, mutta olen ajatellut, että voisin eläkkeeltäkin tehdä osa-aikaisesti hommia Intrumille.
Aloitin perintäalan työt vuonna -91. Silloin tätä pidettiin vähän nolona työnä ja ihmiset vitsailivat minut kohdatessaan, että nyt täytyy vissiin hoitaa laskut ajallaan.
Viimeisen 30 vuoden ajan olen nähnyt, miten ala on Suomessa kehittynyt; trattauslomakkeiden faksaamisesta ja vaihtelevista käytännöistä on siirrytty yhteisten pelisääntöjen luontiin ja jatkuvaan henkilöstön koulutukseen. Tämä on ollut tervetullut muutos.
Nykyään toimeksiantajien kanssa määritellään tarkasti toimintamallit siitä, miten heidän loppuasiakkaidensa kanssa toimitaan. Yksinkertaisimmillaan se on esimerkiksi tieto siitä, että voidaanko laskun eräpäivää siirtää. Yhteiset pelisäännöt helpottavat suuresti työtä - ei tässä sovelleta, vaan toimitaan lain ja toimeksiantajan kanssa sovitulla mallilla.
Perintä ja luotonhallinta on vaativa ala, mutta ei se mikään peikko tai mörkö ole. Se on ala, joka opetellaan siinä kuin mikä tahansa muukin ala. Tässä työssä tulee ymmärtää, että ihmisillä on välillä huonoja hetkiä. Kun asiakkaiden hämmennyksen ja suuttumuksen kohtaa ystävällisyydellä, asiakas yleensä lauhtuu. Arvojen kautta tätä työtä tehdään ja meillä on hyvät arvot. Ala itsessään on valtavan mielenkiintoinen, koko ajan tulee uutta asiaa ja lainsäädäntökin muuttuu.
Vuonna 2005 siirryin myyntireskontrapalvelun puolelle ja olen viihtynyt yhtä lailla. Vastaan asiakkuuksien myyntireskontran kokonaisuudesta, kirjauksista, raportoinnista, asiakaspalvelusta - ja tietenkin asiakkaan myyntisaatavaprosessin jatkuvasta kehittämisestä. Minulla on omat asiakkaat, joiden kanssa tykkään tehdä töitä. Meidän tiimikin on huippu; jos olen itse poissa, voin luottaa että tiimi hoitaa hommat kunnolla ja ajallaan. Ikävöin koronan vuoksi etätöissä olevia tiimikavereita - kunpa saisin heidät jo toimistolle takaisin!
On ihanaa, että saan olla täällä töissä. Arvostan Intrumilla saamaani koulutusta, hyvää työterveyttä ja työetuja sekä tätä kulttuuria; meillä on hyvä meininki ja johto on meistä ja jaksamisestamme kiinnostunut. Nytkin koronapandemian aikana on tullut kotiin yrityksen kiitoksia. Tällainen pieni muistaminen on todella ihana asia, erityisesti näin haastava aikana.
Minulla on työuraa jäljellä alle viisi vuotta. Kollegalla on saman verran ja hänen kanssaan lähdenkin yhtä matkaa eläkkeelle - ollaan naurettu, että käsi kädessä lähdetään. Toisaalta, voisin eläkkeeltäkin tehdä osa-aikaisesti hommia Intrumille. Esimiehelle olenkin sanonut, että tulen sitten tänne toimistolle vaikka kahvinkeittoon, jos muuta hommaa ei ole.
Jaana Itkonen, reskontranhoitaja