Suomen Intrum asettaa paikalliset vastuullisuustavoitteet
Suomen Intrum julkaisee ensimmäistä kertaa vastuullisuusohjelman, johon on määritelty paikalliset vastuullisuustavoitteet. Vastuullisuus on keskeinen osa Intrumin päivittäistä työtä ja tiiviisti osana liiketoiminnan johtamisessa, prosesseissa ja toimintatavoissa.
Intrum Oy on sitoutunut Intrum-konsernin vastuullisuustavoitteisiin, mutta on määritellyt vastuullisuusohjelmaansa lisäksi paikallisia tavoitteita, joilla vastataan paikallisten sidosryhmien odotuksiin. Suomen Intrumin vastuullisuustavoitteet jakautuvat neljään osa-alueeseen, joita ovat yhteiskunnallinen vaikuttavuus, ihmiset ja yhteisöt, hyvä hallinto sekä ilmasto ja ympäristö.
– Ensimmäinen paikallinen vastuullisuusohjelmamme avaa tavoitteita ja toimenpiteitä, joita teemme kestävämmän tulevaisuuden eteen. Tavoitteemme perustuvat viime keväänä toteuttamaamme sidosryhmäanalyysiin. Haluankin kiittää kaikkia, jotka osallistuivat tutkimukseemme avaamalla näkemyksiään ja odotuksiaan vastuullisuudesta Intrumia ja toimialaamme kohtaan. Saimme vastaajilta arvokasta tietoa, joka auttaa meitä kehittämään vastuullisuuttamme entistäkin korkeammalle tasolle, sanoo Suomen Intrumin toimitusjohtaja Tommi Sova.
Luotonhallinnan asiantuntijana ja terveen maksukulttuurin edistäjänä Intrumilla on merkittävä rooli rahoitusjärjestelmässä ja yhteiskunnassa niin Suomessa kuin Euroopassakin. Tässä roolissa Intrum voi edistää kestäviä ja eettisiä toimintamalleja myös yhdessä asiakkaidensa, toimialansa ja muun verkostonsa kanssa. Teknologia kehittyy yhä kiihtyvällä vauhdilla ja automaation sekä tekoälyn käyttöaste kasvaa jatkuvasti. Samalla kasvavat myös ulkoiset uhkat ja riskit tietoturvapoikkeamille, mikä lisää vaatimuksia turvalliselle tietojenkäsittelylle niin järjestelmien kuin toimintatapojen osalta.
– Tiedon turvaaminen on yhä keskeisemmässä osassa yritystoimintaa. Datavastuullisuus, laatu ja hyvä hallinto ovat keskeinen osa Intrumin päivittäistä työtä ja tiiviisti osana liiketoiminnan johtamisessa, prosesseissa ja toimintatavoissa. Selkeät toimintatavat, jatkuva koulutus sekä toimivat prosessit ja ajan tasalla olevat järjestelmät auttavat varmistamaan luottamuksellisen tiedon turvallisen ja tehokkaan käsittelyn, sanoo Intrum Oy:n yritysvastuupäällikkö Anna Johnson-Ferguson.
Palveluliiketoiminnassa korostuvat vahvasti hyvä hallintotapa sekä sosiaalinen vastuu. Tietoteknologiaan pohjaavana palveluyrityksenä, joka työllistää Suomessakin yli 500 henkilöä, myös ympäristövaikutusten arviointi on tärkeää.
– Arvioimme koko ajan omaa toimintaamme ja selvitämme, millä keinoin voimme entisestään vähentää ympäristökuormitustamme ja edistää sosiaalista vastuullisuutta niin omassa tekemisessämme kuin yhteistyökumppaneidemme keskuudessa ja yhteiskunnassa. Haluamme olla kumppani, joka on vahva lenkki sidosryhmiemme arvoketjussa, Johnson-Ferguson painottaa.
Lue lisää vastuullisuussivuiltamme tai lataa vastuullisuusohjelma!