24.10.2024
Intrumin toimiston uudistus ympäristöä säästäen
Intrumin Helsingin toimiston uudistuksessa lähtökohtina olivat kestävyys, vanhan korjaaminen ja kierrättäminen sekä tietenkin henkilöstön viihtyvyys.
Toimitilojen remontointi vaatii tarkkaa suunnittelua ja aikatauluttamista, jotta työt sujuvat myös muutosten aikana. Ensimmäiset keskustelut projektista ja muutostarpeista käytiin kiinteistön omistajan kanssa jo 4-5 vuotta ennen projektin toteutumista. Henkilöstön tarpeita kartoitettiin kyselyillä, josta saadun palautteen perusteella avuksi otettu suunnittelutoimisto jalosti tarkemman suunnitelman uudistukselle. Tukena projektissa oli ohjausryhmä, joka koostui yrityksen johdon, operatiivisen toiminnan, henkilöstön sekä IT:n ja talouden edustajista.
Kestävyys alkaa suunnittelusta
Heti suunnittelun alkuvaiheessa korostettiin hankittavien materiaalien ja kalusteiden kestävyyttä sekä pitkää käyttöikää.
– Halusimme, että toimiston uudistuksessa tehtävät hankinnat kestävät aikaa ja muutoksia. Kaikki hankinnat ja materiaalivalinnat aina värimaailmasta lähtien tehtiin tällä periaatteella. Suunnittelussa ja hankinnoissa huomioitiin erityisesti energiatehokkuus, mutta myös helppokäyttöisyys, puhdistettavuus ja hygieenisyys, painottaa Intrumin hankinnoista vastaava Kristoffer Nikander, joka toimi hankkeen projektipäällikkönä.
Valaistuksessa hyödynnettävät energiatehokkaat ledivalot toimivat liike- ja läsnäolosensoreilla, jolloin valaistus ensin himmenee ja lopulta sammuu kokonaan, kun tilassa ei havaita liikettä. Taukotilojen keittiöihin sekä saniteettitiloihin hankittiin mahdollisimman energiatehokkaat ja vedenkulutusta vähentävät laitteet ja kalusteet. Uudistuksessa Intrumin käytössä oleviin tiloihin asennettiin myös oma sähkömittari, jonka myötä omaa energiankulutusta voidaan seurata aiempaa paremmin ja arvioida eri toimenpiteiden vaikutuksia kulutukseen keskittyen niihin muutoksiin, joilla on kulutusta aidosti vähentävä vaikutus.
Ympäristökuormituksen kevennystä korjaamalla, kierrättämällä ja kotimaisuutta suosimalla
Uusissa tiloissa hyödynnettiin paljon aiemmin suljetuista toimistoista talteen otettuja käytettyjä kalusteita tai niiden osia. Kaikki vanhat kalusteet inventoitiin ja käytettiin ensisijaisesti olemassa olevia kalusteita uushankinnan sijaan, mikäli se vain oli mahdollista. Vanhoista kalusteista osa voitiin ottaa uudelleen käyttöön sellaisenaan, osa kunnostamalla ja osaa hyödynnettiin muokkaamalla tai uudistamalla. Esimerkiksi pöytien jalkoja ja kansia uusiokäytettiin.
Siltä osin, kun kalusteita ja sisustusta oli tarve ostaa uutena, painotettiin hankinnoissa kestävyyttä ja kotimaisuutta. Toimittajille asetettiin tiukat kriteerit ja kaikista tuotteista pyydettiin tarjoamaan useampia vaihtoehtoja mukaan lukien aina kotimainen vaihtoehto, jos tuotteesta oli sellainen saatavilla. Lisäksi vaadittiin selkeät perustelut suositellulle tuotteelle.
– Hankintojen valinnassa tehtiin iso työ, mutta vertailulla saavutettiin iso rahallinen säästö ja moni tuote pystyttiin vaihtamaan kotimaiseen vaihtoehtoon. Esimerkiksi akustiikkalevyt vaihtuivat kotimaisiin. Niissä on käytetty kotimaisia raaka-aineita ja ne olivat puolet edullisemmat kuin alun perin tarjottu vaihtoehto. Noin 80 prosenttia alun perin suunnitelluista hankinnoista vaihdettiin suomalaisiin tuotteisiin.
Suunnittelijan ja urakoitsijan kanssa Nikander kertoo yhteistyön sujuneen hyvin, mutta lisämausteensa projektiin toivat koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan sekä niiden mukanaan tuomat muutokset hintoihin ja toimitusten aikatauluihin.
– Korona-aika osaltaan helpotti toteutusta, kun etätöihin siirtyminen kevensi väistötilojen tarpeita, mutta toi myös haasteita ja viivästyksiä remontin etenemiseen materiaalien ja tuotteiden toimitusvaikeuksien vuoksi. Yhteistyökumppaneiden konkursseiltakaan ei vältytty ja uusien kumppaneiden etsimiseen meni aikaa.
Uusiin tiloihin intrumlaiset pääsivät muuttamaan lopulta kesäkuussa 2023. Luotettava muuttoporukka hoiti asiat sovitusti ja projektipäälliköllä oli tilojen valmistuttua helpottunut tunnelma.
– Oli hienoa nähdä lopputulos ja henkilöstöltä saadun palautteen perusteella toimistolla viihdytään hyvin ja tilat ovat toimivat.